Suomen lammastalous kasvaa ja ammattimaistuu koko ajan, mikä tuo uusia haasteita ja mahdollisuuksia myös lampaiden ruokintaan. Hyvin suunniteltu ruokinta voi parantaa lampolan kustannustehokkuutta ja siten myös lisätä yrittäjän ansioita, jotka ovat tällä hetkellä alhaisimpien joukossa maataloussektorilla. Yksikkökokojen kasvun myötä myös moderni ruokintateknologia tekee tulojaan, josta esimerkkinä voidaan pitää apevaunua ja visiiriruokintapöytää. Karitsojen juoma-automaatteja on toistaiseksi melko vähän käytössä Suomessa.

Lammas tarvitsee energiaa, valkuaista ja muita ravintoaineita voidakseen kasvaa, tehdä jälkeläisiä ja tuottaa. Näitä ravintoaineita se saa pääosin heinästä ja viljasta, jotka voidaan tarjota lampaalle kuivattuna, säilöttynä tai tai kesäisin tuoreena laitumella. Eläimen elinkaaressa on kuitenkin kausia, jolloin suositellaan lisäravinteiden antoa. Tällainen kausi voi esimerkiksi olla uuhen imetysaika, jolloin sen valkuaistarve on suurempi.

Ruokinnassa ensiarvoisen tärkeää on rehun laatu. Lampaat ovat lehmiä vaateliaampia märehtijöitä, vaikka ruoansulatusjärjestelmät ovatkin hyvin pitkälti samanlaiset. Lampaan pötsi on tilavuudeltaan pienempi, jolloin etenkin rehun sulavuuteen on kiinnitettävä huomiota. Toinen tärkeä ominaisuus rehulla on sen maittavuus. Kasvava lammas tarvitsee paljon ravintoa, mutta ei riitä, että rehua on ainoastaan riittävästi tarjolla, vaan sen pitää olla myös lampaan mieleen, jotta se syö sitä tarpeeksi. Maittavia nurmikasveja ovat etenkin timotei, nurminata ja koiranheinä, rikkaruohoista lammas syö mieluusti esimerkiksi juolavehnää ja sinimailasta. Apilaa lampaan ruoansulatus ei kestä yhtä hyvin kuin lehmän suuren typpipitoisuuden takia, mutta valkoapila käy muun rehun joukossa aivan hyvin, palkokasveista parhaiten.

Brittiläisen tutkimuksen mukaan lampaat syövät kuivaheinää enemmän kuin säilörehua. Säilörehuruokinnassa aikuisen lampaan energiavajaus on 20%, mutta väkiheinällä vain 3%. Valkuaisen tarve tyydyttyy parhaiten ainoastaan väkiheinäruokinnassa. Lampaan keritseminen lisää sen energiantarvetta, sillä eläimen tarvitsee tuottaa lämpöä totuttua enemmän. Syönti voi kasvaa tällöin parhaimmillaan 50%, lihavilla lampailla kuitenkin vähemmän valmiin rasvavaraston takia.

Lampaan ruokintaan vaikuttaa siis sen ikä, tuotantotarkoitus ja uuhella vuosikierto. Seuraavista linkeistä pääset tarkastelemaan tarkemmin lampaan ruokintaa.

Karitsan ruokinta Uuhen ruokinta Pässin ruokinta